1970-luvulle tultaessa Uudenmaan Jääkäripataljoonan toiminta oli asettunut vakiintuneisiin uomiinsa.
Voitiin täydellä teholla keskittyä perustehtäviin, varusmiesten ja reserviläisten kouluttamiseen osaavaksi
sodan ajan joukkojen reserviksi. Koko vuosikymmenen perusajatuksen voi pelkistetysti tiivistää otsikon
sanoihin: Jääkärikärki hyökkää. Kevyellä kranaatinheitinjoukkueella ja kevytsinkoryhmällä vahvennetun
jääkärijoukkueen hyökkäyksestä muodostui kaikille tutuksi. Jo vuonna 1970 jääkärikärjen toiminta taltioitiin
Ridasjärvellä kolmeen pääesikunnan koulutusosaston tuottamaan opetuselokuvaan: Kärkijoukkue iskee,
Kevyt kranaatinheitin kärjessä ja Raskas sinko kärjessä.
Katso tästä opetuselokuva KV KRH kärjess
Pataljoonan toimintaedellytyksiä tukevana myönteisenä seikkana pantiin 1970-luvulla merkille
moottoriajoneuvojen määrän lisääntyminen. Traktoreita saatiin lisää ja Sisun maastokuorma-autot toivat lisää
kuljetuskapasiteettia ja nopeuttivat joukkojen siirtoja pidemmillä matkoilla. Autonkuljettajiksi koulutettavien
määrä kasvoi vuosikymmenen puoliväliin mennessä vajaasta kymmenestä kahteenkymmeneen.
Polkupyörä pysyi kuitenkin vielä pitkään jääkärin taisteluparina ja traktori yksikköjen
peruskuljetusvälineenä. Jääkäripataljoonan siirtyminen pyörillä Santahaminasta aamun varhaisina tunteina
kaupungin läpi läntiselle Uudellemaalle harjoituksiin oli vaikuttava näky.
Santahaminan varuskunnallisten huoltotehtävien siirtyminen vuoden 1973 alussa Suomenlinnan
Rannikkotykistörykmentille pataljoonan omaa taistelu- ja liikuntavälinehuoltoa lukuun ottamatta toi
muutamaksi vuodeksi helpotusta päivittäiseen työhön. Yli sata varusmiestä saatiin komennuspaikoilta
koulutukseen. Toisaalta muutos merkitsi samalla palkatun henkilöstön vähentymistä, kun nelisenkymmentä
vakinaista ja ylimääräistä toimenhaltijaa esikunnasta, korjaamolta, ruokalasta, varuskuntasairaalasta ja
kiinteistönhoidosta siirtyi pataljoonasta naapurin kirjoille
Polkupyörä ja sukset kuuluivat 1970-luvulla jääkäreiden perusvarustukseen. SA-kuva
Kokemuksia huollon toiminnasta kuitenkin koottiin, eikä kulunut kuin vajaat neljä vuotta, kun Uudenmaan
Jääkäripataljoona sai kesällä 1977 Santahaminan taloushuollon uudelleen vastuulleen. Muonituspalvelujen
suurimpana käyttäjänä pataljoona sai nyt itse ratkoa ruokalan tila- ja henkilöstöongelmia. Myös
kuljetusvälinehuollon ja maksuliikenteen tehtäviä palautui pataljoonalle.
Puolustusvoimissa siirryttiin 1974 ns. yhtenäispäällystöön. Tämän seurauksena Uudenmaan
Jääkäripataljoonassa lakkautettiin 67 aliupseerin toimea ja perustettiin vastaavasti 67 uutta toimiupseerin
toimea. Rivissä olevaa henkilöstöä muutos ei kuitenkaan tuonut lisää.
Oman vaikeuttavan lisänsä koulutuksen järjestelyihin toivat tiukat työaikamääräykset ja määrärahojen
niukkuus. Ehkä synkimpänä pataljoonan tulevaisuutta varjostavana pilvenä nähtiin vuosikymmenen alussa
Santahaminan muuttuminen Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden pöydillä sotilasalueesta viheralueeksi.
Mitään muutoksia ei kuitenkaan tapahtunut, kuten ei aiemmin 1960-luvullakaan. Pysyväksi ”kiveksi
jääkärien saappaissa” aihe kuitenkin jäi pitkiksi ajoiksi.
Alkuvuodesta 1975 tehtiin eräitä pataljoonan sisäisiä koulutusjärjestelyjä tarkoituksenmukaisten
koulutuskokonaisuuksien saamiseksi. Jalkaväen kiväärimiehiksi (jv/kiv) koulutettavat astuivat I/75
saapumiserästä alkaen palvelukseen vuorotellen 1.JK:an ja 3.JK:an. Kumpikin yksikkö vastasi tämän jälkeen
saamiensa varusmiesten kouluttamisesta kotiuttamiseen saakka. Vuorottelu ei koskenut 2.JK:an palvelukseen
tulevia urheilijoita. Toistaiseksi voimassa olleesta järjestelystä luovuttiin jo kahden vuoden kuluttua.
Vuonna 1979 puolustusvoimissa toteutettiin eräitä maavoimien rauhan ajan organisaatiouudistuksia
(MARO), joiden vaikutukset ulottuivat myös Uudenmaan Jääkäripataljoonaan. Perusyksiköitten määrä
väheni yhdellä, kun 3.JK lakkautettiin. Urheilunkomppanian toiminta päättyi, ja 2.JK:n henkilöstö
sotilaskouluttajia lukuun ottamatta siirrettiin Lahteen perustettuun Urheilukouluun. 2.JK:sta tuli normaali
jääkärikomppania, joka koulutti pääosan pataljoonan kiväärimiehistä. EK:n tilalle perustettiin kokonaan uusi
perusyksikkö, Huoltokomppania. Tämä oli tarpeen Santahaminan varuskunnallisten huoltotehtävien
siirryttyä jälleen kokonaisuudessaan Uudenmaan Jääkäripataljoonan vastuulle.
Jääkärien taisteluvarustus ja aseet ovat sitten 1970-luvun muuttuneet, mutta parikaapeliyhteyden
rakentaminen on viestimiehille edelleen tuttua. SA-kuva
Eräässä vaiheessa MARO-suunnitteluun sisältyi myös Kaartin Pataljoonan alokkaiden koulutusvastuun
antaminen UudJP:lle. Tämä ei kuitenkaan toteutunut. MARO:n muutokset astuivat voimaan 1.10.1979.
Myöhemmin vuoden 1980 saapumiseristä alkaen HK:an tuli parin vuoden ajan omia alokkaita, joista pääosa
siirrettiin Kaartin Pataljoonaan kuljettajakoulutukseen ja osa tasattiin muiden yksiköiden kanssa.
Reservialiupseerikoulu oli saanut käyttöönsä ajanmukaiset tilat perusteellisen saneerauksen läpikäyneestä
ilmatorjuntarykmentin vanhasta kasarmista. Pataljoonan omien miesten lisäksi RAuK:n kiväärilinjan
joukkueissa koulutettiin myös Kaartin Pataljoonan, Hämeen Ratsujääkäripataljoonan ja
Huoltokoulutuskeskuksen ryhmänjohtajia. Aika ajoin krh-joukkueessa oli oppilaita myös rannikkotykistöstä
koulutettavina linnakkeiden lähipuolustustehtäviin. Pataljoonan, samoin kuin HämRjP:n,
viestiryhmänjohtajien koulutus siirtyi I/80 saapumiserästä alkaen Panssariprikaatista Porin Prikaatiin.
MARO:n vaikutusta tämäkin. Edellä mainituilla lokakuun alussa 1979 pataljoonassa voimaan tulleilla
yksikkömuutoksilla tultiin toimeen kymmenisen vuotta, kunnes 1990-luvun alussa uudet painotukset vaativat
uusia muutoksia.
Varusmieskoulutuksessa noudatettiin koko 1970-luvun ajan tuttua kolmen vuosittaisen saapumiserän rytmiä.
Saapumiserien vahvuuksissa oli jonkin verran vaihtelua. Jos kesä- ja lokakuussa palvelukseen astuneet
urheilijat lasketaan pois, olivat palvelukseen tulleiden määrät vuosien 1975 ja 1978 välillä noin 320–380
miestä. Urheilijoiden saapumiseräkohtainen määrä samana aikana oli noin 40–70 miestä. Keskimääräinen
varusmiesvahvuus oli vuosittain noin 800.
Peruskoulutuskauden koulutus saatiin pääsääntöisesti toteutettua yksiköissä suunnitelmien mukaisesti.
Johtajakoulutukseen määrättiin noin kolmannes saapumiserien vahvuudesta. Erikoiskoukutuskaudella
varsinaisiksi taistelijoiksi koulutettaviksi jäävät sen sijaan tahtoivat edelleen ”hävitä käsistä”. Siirtovelvoite
Kaartin Pataljoonaan kunniakomppaniaan ja komennusmiehiksi vei osansa, ajoittain jopa noin 30 miestä
saapumiserästä.
Loppukesä ja syksy 1974 olivat maanviljelyksen kannalta poikkeuksellisen sateista aikaa. Sadonkorjuun
kanssa oltiin suurissa vaikeuksissa. Maanviljelijöiden avustamiseksi hyväksyttiin varusmiesten käyttäminen
työvoima-apuun erikseen säädettyä korvausta vastaan. Uudenmaan Jääkäripataljoonasta sadonkorjuun työ-
voima-aputehtäviin osallistui elokuun loppupuolelta marraskuun loppuun 55 varusmiestä 806 miestyöpäivän
verran.
Kaikkien saapumiserien peruskoulutuskauden koulutus voitiin 1976 viedä läpi tehokkaasti voimassa olevien
koulutussuunnitelmien mukaisesti. Samoin oli myös muina raportointivuosina 1975–1978.
Ongelmat sen sijaan korostuivat erikoiskoulutuskaudella. Santahaminan varuskuntavartion hoitaminen rasitti
kaikkia vuoden 1976 saapumiseriä. Apua siihen ei muilta saaren joukoilta esityksistä huolimatta saatu.
Joukkoharjoituskauden koulutus saatiin kaikkina kertomusvuosina toteutettua suunnitelmien mukaisesti.
Saapumiserän II/76 osalta todettiin erityisesti, miten ”rannikolle saatiin pitkästä aikaa talvi ja harjoitukset
pidettiin suunnitelmien mukaan joskus jopa kovissakin olosuhteissa”. Riittävä joukkoharjoituskauden
koulutuskokoonpano saatiin täydentämällä vanhemman saapumiserän sotaharjoituskomppania nuoremman
saapumiserän erikoiskoulutuskauden jääkäreillä.
Raporttien mukaan kaikkien saapumiserien ryhmänjohtajakoulutus saatiin toteutettua ilman haittatekijöitä.
Ainoan poikkeuksen muodosti I/78 saapumiserän RAuK:n kurssi, joka osallistui puolustusvoimien 60-
vuotisjuhlanäyttelyn toimeenpanoon Kaivopuistossa.
Joukkoharjoituskauden koulutus 1970-luvulla oli jääkäritaitojen kertausta ja harjoittelua.
Komppaniakokoonpanossa päästiin vain ottamalla mukaan nuoremman saapumiserän erikoiskoulutuskauden jääkärit.
Kotiutuneet sijoitettiin sodan ajan tehtäviin sotilaspiireissä.
Kuva Uudenmaan Jääkärilehdestä
Omaa kieltään Reservialiupseerikoulun antaman koulutuksen tasosta kertoo reserviupseerikursseille
lähetettyjen oppilaiden menestyminen RUK:n kovassa kilpailussa. Kahdesti 1970-luvulla Uudenmaan
jääkärit palkittiin Haminassa omien kurssiensa priimuksina.
Kouluttajahenkilökunnan puute aiheutti jatkuvaa huolta pataljoonalle. Upseeri- ja toimiupseerivajauksen
laskettiin 1970-luvun alkupuolella olleen pahimmillaan noin 30–40 %. Pääkaupunkiseudun esikunnat, koulut
ja laitokset veivät joukoista osaavaa henkilöstöä. Monia virkoja ja toimia oli avoinna, sillä Santahaminan
vaikea asuntotilanne vaikeutti nuoremman polven henkilöstön rekrytointia. Henkilökuntaa oli luonnollisesti
jatkuvasti myös erilaisilla työuraan liittyvillä kursseilla.
Merkittävä parannus koulutuksen ja yleisemminkin valmiuden kannalta oli ”yksiasejärjestelmään”
siirtyminen I/73 saapumiserästä alkaen. Kaikilla varusmiehillä oli nyt pääasiallisena koulutusaseenaan
rynnäkkökivääri. Pitkät kiväärit, Sten-konepistoolit ja ennen pitkää myös Suomi-konepistoolit saivat väistyä
uusiutuvan aseistuksen tieltä. Lopullisesti rynnäkkökiväärien käyttöön siirryttiin pääesikunnan päätöksellä
koko puolustusvoimissa I/78 saapumiserästä alkaen. 1970-luvulla koulutuskäyttöön tulivat myös
ensimmäiset joka miehen panssarintorjunta-aseiksi tarkoitetut kevyet kertasingot.
Koulutuksen toteutumista seurattiin omilla, erityisesti peruskoulutuskauden tuloksiin kohdistuvilla
pataljoonan komentajan koulutustarkastuksilla. Myös Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja teki aika ajoin
tarkastuksia alaisissaan joukoissa. Uudenmaan Jääkäripataljoonaan tällainen tarkastus tehtiin 1976.
Pääesikunnalla puolestaan oli oma koulutustarkastusohjelmansa. Joulukuun alussa 1974 koulutuspäällikön
kenraaliluutnantti Unto Matikaisen johdolla tehtiin Uudenmaan Jääkäripataljoonaan kaksipäiväinen
koulutustarkastus. Lopputuloksena tarkastuskertomuksessa todettiin koulutuksen Uudenmaan
Jääkäripataljoonassa olleen olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisesti järjestettyä. Nuoremman
saapumiserän koulutuksessa saavutetusta tasosta tarkastajat saivat hyvin tyydyttävän kuvan. Vanhemman
saapumiserän koulutuksen tasosta kuva sen sijaan oli heikompi, mikä osaltaan johtui miesten
hajaantumisesta moniin eri komennustehtäviin.
Tarkastuskertomukseen sisältyi vielä kaksi koulutuspäällikön allekirjoittamaksi mielenkiintoista
kehittämisajatusta, jotka liittyivät pataljoonan koulutusolosuhteisiin. ”Pataljoonan siirtäminen pois
Santahaminasta muualle Uudellamaalla olisi koulutuksen kannalta hyvin tarpeen.” Toinen taas liittyy
urheilukomppaniaan, joka, kuten kertomuksessa todetaan, muista poikkeavan koulutuksensa vuoksi ei
sovellu kovin hyvin pataljoonan yhteyteen.
1970-luvun puolivälissä ryhdyttiin miehistön erikoiskoulutuskaudella järjestämään eri koulutushaarojen
sotilasläänikohtaisia ampumaleirejä. Ne olivat erinomaisia tilaisuuksia saavutetun koulutustason
mittaamiseen, mutta myös joukkoosastokohtaisten vertailujen tekemiseen.
Elokuussa 1975 koottiin ensimmäisen kerran Uudenmaan Jääkäripataljoonan, Rannikkojääkäripataljoonan ja
Uudenmaan Prikaatin yhteinen kranaatinheitinkomppania, joka oman valmistavan leirinsä jälkeen osallistui
valtakunnalliselle krh-leirille Sarriojärvellä Lapissa. Pataljoonasta mukana oli juuri kurssinsa alkuvaiheessa
ollut RAuK:n krh-joukkue. Kaikkien muiden yllätykseksi nämä ”etelän miehet” voittivat leirikomppanioiden
välisen tulenavauskilpailun. Kaksi vuotta myöhemmin, elokuussa 1977, voittokulku jatkui, kun pataljoonan
kranaatinheitinjoukkue voitti jälleen valtakunnallisen leirin tulenavauskilpailun.
Vuoden 1979 valtakunnallisella leirillä Uudenmaan Jääkäripataljoonan heitinjoukkue sijoittui
tulenavauskilpailussa toiseksi Porin Prikaatin jälkeen. Lievää pettymystä paikkasi kuitenkin se, että
ensimmäisen kerran pidetyssä henkilökunnan krh-taitokilpailussa pataljoonan luutnanttikaksikko, Niilo
Kärki ja Arto Räty, vei voiton parhaalla yhteistuloksella.
Kevyt kranaatinheitinjoukkue esittäytyy taistelunäytöksessä Santahaminassa. Ampumaleireillä
pataljoonan heitinmiehet ylsivät erinomaisiin tuloksiin. Kuva Killan kuva-arkisto
Vuonna 1981 1.JK:n raskassinkojoukkue vei voiton Etelä-Suomen sotilasläänin joukko-osastojen välisessä
kovatasoisessa koulutustaitokilpailussa Hätilässä. Samaan saavutukseen selvällä erolla toiseksi tulleeseen
Kaartin Pataljoonaan olivat yltäneet myös edellisen saapumiserän pst-miehet omalla koulutushaaraleirillään.
Sinkomiesten juhliessa voittoaan Hätilässä, olivat 1.JK:n ja 2.JK:n kivääritaistelijat samaan aikaan keväällä
1981 yhteisellä leirillä Porin Prikaatin joukkueiden kanssa Säkylässä. Koulutuksen ohella kilpailtiin
hyökkäys- ja puolustusammunnoissa, asekäsittelyssä ja muissa taistelijan taidoissa. Kovin kilpailu voitosta
käytiin tasapisteisiin päätyneiden Uudenmaan Jääkäripataljoonan kahden joukkueen välillä
KrhK:n heitinmiehet olivat jo vähän aiemmin huhtikuussa 1981 pidetyllä Etelä-Suomen sotilasläänin
kranaatinheitinleirillä näyttäneet osaamistaan. Useissa yksilösuorituksissa saavutettiin hyviä tuloksia ja
loppuhuipennuksena oli krh-joukkueen tulenaloituskilpailun selvä voitto. Tulenjohtajana toiminut
upseerikokelas oli ainoana pystynyt täyttämään annetut tehtävät ja saamaan osumat kaikkiin maaleihin.
Vielä vuosia myöhemmin saatiin pataljoonan heitintaitojen osaamisesta kiitosta, kun luutnantti Tapio Järvi
valittiin elokuussa 1988 pidetyn valtakunnallisen krh-ampumaleirin parhaaksi kouluttajaksi.
Tapio Järvi siirtyi reserviin vuonna 2000. Kuva Killan kuva-arkisto
Osana vuonna 1966 tapahtunutta alueelliseen puolustusjärjestelmään siirtymistä sotilaspiirit saivat vastuun
paikallispuolustuksen järjestämisestä. Avainasemassa olivat piirien omat paikallisjoukot, mutta tarvittaessa
oli oltava valmius myös yleisjoukkojen, kuten jääkäripataljoonien, käyttöön.
Huhti-toukokuun vaihteessa 1972 pataljoonan henkilökunnan jatkokoulutustapahtumana järjestettiin
kuusiosainen kartta- ja maastoharjoitus, jossa tutkittiin vahvennetun jääkäripataljoonan toimintaa
alueellisessa puolustuksessa sekä sen ja paikallisjoukkojen välistä yhteistoimintaa. Maastovaiheessa
tarkasteltiin työryhmittäin jääkäripataljoonan ryhmitystä, tulenkäyttöä ja huollon järjestelyjä Loviisan
alueella.
Reservialiupseerikoulun ja joukkoharjoituskauden jääkärien ohjelmiin sissiharjoitukset kuuluivat
säännönmukaisesti myöhemminkin, mutta pataljoonan puitteissa tällaista alueellisen puolustuksen
hajautettua toimintaa ei sittemmin enää samassa laajuudessa harjoiteltu.
Tammikuussa 1973 Uudenmaan Jääkäripataljoonan komentaja sai johdettavakseen yhden alkaneen vuoden
sotilaslääniharjoituksista, Itä-Uudenmaan talvisotaharjoituksen, johon osallistuivat lähes kaikki sotilasläänin
esikunnat ja joukko-osastot. Tiiviisti hyväksikäytettyä valmisteluaikaa oli noin puoli vuotta. Harjoitus
pidettiin pataljoonalle tutulla Porlammin–Lapinjärven–Liljendalin–Myrskylän alueella. Harjoitusjoukkojen
vahvuus oli hieman yli 2000 miestä. Ajoneuvoja niillä oli käytettävissään 213.
Kapteeni Olli Engström selostaa vieraille jääkäriprikaatin toimintaa Itä-Uudenmaan
talvisotaharjoituksessa 1973. Kuva SA-kuva.
Talviharjoitus oli tuskin saatu pakettiin, kun Uudenmaan Jääkäripataljoonan koulutettavana oli
kertausharjoituksiin käsketty jääkäripataljoona toukokuussa 1973. Lapinjärvellä kootun pataljoonan
perustamisesta ja varustamisesta vastasi Itä-Uudenmaan sotilaspiirin esikunta. Reserviläisvahvuus oli noin
1000 upseeria, aliupseeria ja miestä.
Seuraavan kerran pataljoonan kouluttajat saivat pakata reppunsa jääkäripataljoonan kertausharjoitukseen
elokuussa 1974. Noin 900 miehen pataljoona perustettiin Santahaminassa, ja koulutusvaihe toteutettiin
kokonaisuudessaan Syndalenissa. Taistelukoulutuksen ja taisteluammuntojen ohella kiinnitettiin erityistä
huomiota pataljoonan 120 ajoneuvon käytön edellyttämään ajoneuvokoulutukseen. Kertausharjoituksen
”loppusota” käytiin Hankoniemellä Uudenmaan Prikaatin muodostamaa harjoituspataljoonaa vastaan.
Edellisen kertausharjoituksen tavoin reserviläiset suhtautuivat koulutukseen nytkin erittäin myönteisesti.
Kertausharjoituskäsky on tullut. Reservin johtajat koulutettiin perustamaan oma joukkonsa ja
aloittamaan koulutus. Kuva Killan kuva-arkisto
Syyskuun lopulla 1977 toimeenpantiin Lohjan ja Hämeenlinnan välisellä alueella Etelä-Suomen sotilasläänin
komentajan johtama puolustusvoimien pääsotaharjoitus ”Harjoitus 77”, johon osallistui noin 15 000 miestä.
Mittasuhteiltaan se oli siihenastisista suurin sotien jälkeen pidetty harjoitus.
Uudenmaan Jääkäripataljoonan harjoitukseen perustama JP12 oli toinen sinisen puolen 6. JPr:n kahdesta
jääkäripataljoonasta. Pataljoonan vahvuus oli noin 720 miestä, joista 170 oli kahteen jääkärikomppaniaan
sijoitettuja reserviläisiä. JP12 joutui heti harjoitusalueelle tulopäivänään ensimmäisten joukossa
viivytystaisteluun maihin nousseen ja pohjoiseen hyökänneen vihollisen kanssa.
JP12:n osalta harjoitus päättyi 30.9. aamulla Vihtijärveltä Karkkilan suuntaan vihollisen selustaan tehtyyn
vastahyökkäykseen. Ennen paluumarssia Santahaminaan pataljoona osallistui vielä Karkkilassa järjestettyyn
näyttävään sotaharjoituksen päätösparaatiin, jossa oli mukana 6000 miestä ja 700 ajoneuvoa.
Puolustusvoimien mittakaavassa tarkasteltuna ”Harjoitus 77” oli sekä joukkojen koulutustapahtuma että
alueellisen puolustusjärjestelmän käytännön testaus. Harjoitus osoitti, että tehtävien vaatima valmius oli
kymmenessä vuodessa saavutettu.
Puolustusvoimat juhlisti 60-vuotista taivaltaan viikon kestäneellä kaikkia puolustushaaroja esitelleellä
juhlanäyttelyllä touko-kesäkuun vaihteessa 1978. Näyttelyyn ja päivittäisiin toiminnallisiin esityksiin tutustui
arviolta noin 200 000 kävijää. Yksittäisistä esityksistä ehkä eniten yleisöä veti Uudenmaan
Jääkäripataljoonan reservialiupseerikurssin joukkueen toimintanäytös. Oppilasjoukkueen
polkupyöräsulkeinen, asekäsittelyharjoitus, itsepuolustusnäytös, jalkaväkiaseiden toiminnallinen esitys ja
joukkueen majoittuminen olivat vauhdikasta menoa.
Rynnäkkökivääri pura ja kokoa! Suorituksen vaikeusastetta lisättiin peittämällä silmät, mutta hyvin
RAUK:n oppilaat Kaivopuiston näytöksessä asiansa osasivat.
Vierailut ja näytökset jatkuivat Santahaminassa edelleen 1970-luvulla. Maanpuolustuskurssien ja omaisten
päivien vieraiden lisäksi taisteluampumaradan maastossa nähtiin muitakin arvovieraita.
Kotimaisittain merkittävä oli entisen Uudenmaan jääkärin, pääministeri Kalevi Sorsan johtaman
puolustusneuvoston vierailu elokuussa 1973. Jääkärien toimintaa ja kalustoesittelyä olivat mukana
seuraamassa muun muassa ministerit Kristian Gestrin, Ahti Karjalainen, Jan-Magnus Jansson, Pekka
Tarjanne ja Ulf Sundqvist. Ulkomaisia korkeatason vierailuja oli vuosittain.
Jääkäripataljoona 2:n perinteiden myötä Uudenmaan Jääkäripataljoona sai vaalittavakseen myös
vapaussodan aikaisten jääkärien perinteet. Tämän vuoksi oli luontevaa, että pataljoona ja kilta asettivat
molemmat lippuvartion ja kunniajoukkueen Jääkäripaaden paljastustilaisuuteen Kaartin hautausmaalla
kesäkuussa 1979.
Viimeinen jääkäri. Joutselän taistelun päivänä 11.3.1995 edesmennyt jääkärikenraali Väinö Valve
haudattiin Kaartin hautausmaalla 1979 paljastetun Jääkäripaaden läheisyyteen. Joulukuussa 1992 Väinö
Valve otti vastaan Uudenmaan Jääkäripataljoonan Killan Jääkärisäätiölle myöntämän uuden
ansiomitalinsa numero 2. Kuvassa vas. Jarmo Merinen, Kari Rimpi, Olli Engström, Väinö Valve, Heikki
Anttila, Lauri Kuure ja Ahti Aalto. Kuva Killan kuva-arkisto.
Kuudes vuosikymmen täyttyy.
Vuoden 1977 vuosipäivän kohokohta oli oman joukko-osastoristin, kiltaveli majuri Ilppo Voutilaisen
suunnitteleman Joutselän Ristin, virallinen käyttöön ottaminen. Vuosipäivän päiväjuhlassa jaettiin
ensimmäiset 21 numeroitua ristiä henkilökunnan ja killan edustajille sekä kahdeksan varusmiesristiä.
Uudenmaan Jääkäripataljoonan kuudettakymmenettä vuosipäivää maaliskuussa 1981 vietettiin tavanomaista
juhlavammissa merkeissä. Paraatikatselmuksen yhteydessä paljastettiin lippukentän pohjoislaidalle noussut
Joutselän taistelun muistomerkki.
Pataljoonan vuosipäivänä 1981 paljastettu Joutselän taistelun muistomerkki hallitsee lippukentän
pohjoislaitaa. Kuva Killan kuva-arkisto.
Pataljoonan päiväkäskyyn 3/28.4.1981 tapahtumasta kirjattiin seuraava merkintä: ”Pataljoona on 11.3.1981
vastaanottanut Uudenmaan Jääkäripataljoonan killalta Joutselän taistelun muistomerkin. Muistomerkki
muistuttaa meitä edeltäjiemme kunniakkaista teoista isänmaan puolustamisessa ja velvoittaa meitä huolella
vaalimaan jääkärien perinteitä.”
Vuosipäivän paraatikatselmukseen sisältyi myös helmikuun saapumiserän valatilaisuus, jossa sotilasvalan
esilukijana oli pataljoonan perinnejoukko-osaston JP2:n Mannerheim-ristin ritari Aarre Voutilainen. Paraatin
ohimarssin otti vastaan Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja, kenraaliluutnantti Jaakko Valtanen.
Uudelle vuosikymmenelle oli rohkaisevaa lähteä Etelä-Suomen sotilasläänin komentajan tehtävästä
tammikuussa 1981 reserviin siirtyneen kenraaliluutnantti Jukka Pajulan Uudenmaan Jääkäri -lehdelle
antaman haastattelulausunnon saattelemana: ”Rannikkojääkäripataljoonan ja Hämeen
Ratsujääkäripataljoonan tehtävä ja luonne ovat olennaisesti muuttuneet, mikä on omiaan korostamaan
Uudenmaan Jääkäripataljoonan merkitystä läänin nyttemmin ainoana varsinaisena jääkärijoukkona.”