Ulkopoliittisen tilanteen ajauduttua umpikujaan julistettiin maassamme lokakuun 6. päivänä 1939
yleinen liikekannallepano. Jääkäripataljoona 2:n osalta se merkitsi alokkaiden siirtymistä
koulutuskeskukseen Mikkeliin ja pataljoonan pääosien ryhmittymistä suojajoukkotehtäviä varten
rajalle Lipolan alueelle, missä noin kuukauden ajan oli jo tehty puolustusvalmisteluja.
Sotatoimet alkoivat tällä suunnalla 30.11.1939 klo 06.50 vihollisen tykistön ja heittimistön
tulittaessa puolustusasemia Lipolassa sekä selustan kohteita Valkjärven alueella. Tätä seurasivat
jalkaväen hyökkäykset, jotka ensimmäisen sotapäivän aikana kyettiin torjumaan. Seuraavana
päivänä vihollisen painostus voimistui ja iltapäivällä pataljoona sai luvan irtautua
viivytysasemistaan, kun edestä oli saatu ilmoitus: ”Lipolassa runsaasti hyökkäysvaunuja ja
vihollisen jalkaväkeä, omat joukot eivät kovan tulen takia voi pitää asemiaan, vaan vetäytyvät”
Kaikkiaan viisi vuorokautta kestäneitä suojajoukkotaisteluja seurasi suhteellisen rauhallinen
reservissä olovaihe pääpuolustusaseman takana Mälkölässä ja Hopeamäellä. Eräänä yksityiskohtana
voidaan todeta, että vasta tällöin, tammikuun alkupäivinä, jaettiin koko pataljoonalle sukset ja
polkupyörät evakuoitiin huollettavaksi.’
Komppania suksilla tammikuussa 1940
Tammikuun 1940 puolivälin jälkeen Jääkäripataljoona 2 osallistui torjuntataisteluihin
pääpuolustuslinjalla Muolaanjärven ja Yskjärven välisellä kannaksella, aluksi Kyyrölässä ja tammi-
helmikuun vaihteesta alkaen Oinaalassa. 16.2. illalla oli tilanne useita vuorokausia jatkuneiden
taisteluiden jälkeen muodostunut sivustoilla siinä määrin epäedulliseksi, että pataljoona sai käskyn
irtautua asemistaan ja siirtyä Mälkölään.
Helmikuun 22. – 24. päivänä Jääkäripataljoona osallistui Kämärin suunnalla vastahyökkäykseen,
jonka tarkoituksena oli osittain murtoon päässeen vihollisen motittaminen ja tuhoaminen. Kiivaiden
taisteluiden aiheuttamista tappioista ja väsymyksestä johtuen jouduttiin vihollismotin
laukaisemisyrityksistä luopumaan. Todettakoon, että pataljoonan tappiot tässä taistelussa olivat
suurimmat koko sodan aikana. Yhteensä menetettiin 167 miestä. joista kaatuneita 37.
Pataljoonan jäljellä olevista osista muodostetut kaksi komppaniaa osallistuivat tämän jälkeen
viivytystaisteluihin Heinäjoella, Näätälässä ja Portinhoikassa, missä sitten oltiin sotatoimien
päättyessä 13.3. klo 11.00.
Kaksi päivää myöhemmin Jääkäripataljoona ” vetäytyi Juustilan – Rättijärven tien suunnassa
viimeisenä suojaavana joukkona uuden valtakunnanrajan taakse Nuijamaalle.
Välirauhan aikana Jääkäripataljoona 2:n sijoituspaikkoina olivat aluksi Lappeenranta ja Kuopio
sekä myöhemmin vielä Riihimäki ja Hanhikoski Kemijärven lähistöllä.
Kuopioon siirtymisen yhteydessä huhtikuussa 1940 pataljoona liitettiin siellä perustettuun kolme
jääkäripataljoonaa käsittäneeseen Jääkäriprikaatiin. Kuopiossa päästiin myös aloittamaan
täysipainoinen ja tehokas koulutus. Ensimmäiset sodanjälkeiset alokkaansa pataljoona otti vastaan
20. huhtikuuta.
Marraskuussa 1940 Jääkäripataljoona 2 siirtyi Riihimäelle. Täällä siihen liitettiin Talvisodan
alkaessa Hämeenlinnassa perustettu ja Karjalan Kannaksella, muun muassa Hajatlahdella,
Sommeella ja Nisalahdessa taistellut Polkupyöräpataljoona 5.
Helmikuussa 1941 pataljoona sai käskyn siirtyä Hanhikoskelle, missä sen tärkeimpinä tehtävinä
olivat tiedustelu, linnoitustyöt sekä luonnollisesti koulutus. Kesäkuun alkupuolella pataljoona palasi
jälleen Riihimäelle
Uusi parakki nousemassa Hanhikoskelle.
Heti kesäkuun puolivälin jälkeen Jääkäripataljoona 2 muodostettiin Riihimäellä sodanajan
kokoonpanoon ja 28.6. alkaen noin 950 miehen vahvuinen pataljoona keskitettiin Tuupovaaran
alueelle.
10. heinäkuuta 1941 alkaneen hyökkäyksen ensimmäisessä vaiheessa pataljoona eteni
Jääkäriprikaatin mukana Laatokan pohjoispuolelle Muuannon, Loimolan, Leppäsyrjän,
Tulemajärven ja suurmäen kautta Tuuloksenjoelle, joka saavutettuiin kahden viikon kuluttua
sotatoimien alkamisesta.
Hyökkäys kohti Syväriä jatkuu. Jääkärit ylittävät Tuuloksenjoen 5.9.1941. SA-kuva
Hyökkäykselle oli ominaista nopea ja häikäilemätön tunkeutuminen vihollisen selustaan. Eräs
kiivaimmista taisteluista käytiin neljäntenä sotapäivänä Kartohjärvellä, missä viholliselta vallattiin
muun muassa 48 raskasta kranaatinheitintä ja lähes sadan ajoneuvon kolonna.
Eteneminen Tuuloksenjoelta kohti Syväriä jatkui runsaan kuukauden kuluttua 4. syyskuuta.
Panssareiden tukema hyökkäys edistyi nopeasti ja Syvärin rannalle saavuttiin kolme päivää
myöhemmin.
Syväriltä jääkärien hyökkäys suuntautui 19.9. pohjoiseen kohti Äänisjärveä ja Petroskoita. Tällä
kertaa etenemistä hidastivat suuresti syyssateiden liejuunnuttamat tiet. Ajoneuvoja ei juuri saatu
mukaan ja raskas kalusto oli kuljetettava polkupyöriin kiinnitettyinä. Lokakuun 1, päivänä
Jääkäripataljoona 2 tunkeutui etelästä Petroskoihin, jonka nimi pian tämän jälkeen muutettiin
Äänislinnaksi.
Jääkäripataljoona 2 Äänislinnan valtausparaatissa 2.10.1941. Oikeaan käteen haavoittunut
kapteeni Liponkoski tervehtii vasemmalla kädellä. SA-kuva
Vietettyään kaksi kuukautta lähes rauhanomaista varuskuntaelämää Äänislinnassa pataljoona sai
marraskuun lopulla käskyn siirtyä noin kaksisataa kilometriä pohjoiseen Ahvenjärvelle, josta
jääkäreitä oli tarkoitus käyttää Karhumäen suunnan tilanteen ratkaisemiseksi.
4.12. alkanut hyökkäys johti nopeasti Karhumäen ja Poventsan valtauksiin. Epämiellyttävän
yllätyksen pataljoona koki Poventsassa, kun vihollinen räjäytti Stalinin kanavan sulut ja valtava
tulva-aalto peitti laajat alueet.
Tulvan valtaamaa Poventsaa joulukuussa 1941. SA-kuva.
Kuusi kuukautta kestänyt Jatkosodan alun hyökkäysvaihe päättyi Jääkäripataljoona 2:n osalta 6. –
11.1.1942 käytyihin ankariin torjuntataisteluihin Poventsan Suurniemessä vihollisen yrittäessä
toistuvilla vastahyökkäyksillä vallata menettämänsä alueet takaisin.
Hyökkäysvaihetta seurannut ns. asemasotavaihe kesti lähes kaksi ja puoli vuotta - tammikuusta
1942 kesäkuuhun 1944. Pääosan tästä ajasta Jääkäripataljoona oli Äänislinnassa.
Oltuaan Poventsan jälkeen noin kaksi kuukautta Paatenessa Seesjärven länsirannalla pataljoona sai
toukokuun puolivälissä (1942) käskyn siirtymisestä Äänislinnaan. Täällä ohjelmaan kuuluivat
koulutuksen ohella erilaiset työpalvelustehtävät, lomat ja harrastukset.
Kapteeni Tuomas Liponkoski seuraa tienrakennustyötä Paateneen ja Karhumäen välillä
Ahvenjärvellä. -killan kuva-arkisto.
Kesäluun lopulla 1942 perustettiin Äänislinnassa uusi yhtymä, Panssaridivisioona, johon myös
Jääkäripataljoona 2 liitettiin. Eri aselajien välistä yhteistoiminnasta tulikin tämän jälkeen keskeisin
koulutusteema.
Jääkäreiden ja panssarivaunujen yhteistoimintaa harjoiteltiin Äänislinnan ympäristössä. SA-kuva.
Kesäkuun alkupuolella 1943 lokakuun puoliväliin pataljoona oli rintamavastuussa Syvärin
alajuoksulla Kuuttilahdessa. Täältä palattiin vielä joksikin ajaksi Äänislinnaan, kunnes helmikuussa
1944 koko Panssaridivisioona siirrettiin ylipäällikön reserviksi Viipurin pohjoispuolelle
Jääkäripataljoona 2:n aloittaessa 9. kesäkuuta 1944 ohjelman mukaista palvelustaan kantautui etelän
suunnalta valtava kumu. Se kertoi venäläisten suurhyökkäyksen alkamisesta Kannaksella.
Jääkäreille tapahtumat merkitsivät useita, nopeasti toisiaan seuraavia vastahyökkäyksiä
panssareiden, tykistön ja maataistelukoneiden tukemien hyökkäyskiilojen pysäyttämiseksi.
Ensimmäisinä taistelupaikkoina olivat 11.6. Polviselkä, 14.6. Kuuterselkä, 16.6. Perkjärven
asemakylä ja 19.6. Sommee.
Jääkärit etenevät Kuuterselän vastahyökkäykseen 14.6.1944
Vastahyökkäykset vaativat oman raskaan veronsa. Komppanioiden taisteluvahvuudet supistuivat
muun muassa Kuuterselässä 30 – 40 mieheen. Polviselässä ja Perkjärvellä menetettiin suuri osa
polkupyöristä ja varusteista. Ehkä pahimpana ongelmana koettiin kuitenkin riittävän tehokkaiden
panssarilähitorjunta-aseiden puuttuminen. Vähäistä parannusta tilanteeseen saatiin Kuuterselässä,
kun yksiköille kyettiin jakamaan uusia panssarinyrkkejä. Kaikesta huolimatta jääkärit pystyivät
päättäväisellä toiminnallaan torjumaan useita ylivoimaisia hyökkäyksiä.
Sommeen taisteluita seuranneena lyhyenä, muutaman päivän lepohetkenä pataljoona sai
miestäydennystä ja juhannuskin voitiin viettää suhteellisen rauhallisesti. Mutta 25.6. oltiin taas
liikkeellä. Tällä kertaa kohti Portinhoikkaa torjuntavoitostaan kuuluisaksi tulleella Talin – Ihantalan
alueelle.
Neljä vuorokautta kestäneissä kiivaissa taisteluissa pataljoona oli pariinkin kertaan jäädä vihollisen
saartamaksi ja vain täpärästi, osittain taistellen raivaamalla, onnistuttiin säilyttämään yhteys omalle
puolelle.
Vielä olivat vuorossa torjuntataistelut Vuosalmella 11. – 22. heinäkuuta, missä tilanne saatiinkin
lopullisesti vakiinnutettua ja Jääkäripataljoona 2 voitiin Panssaridivisioonan mukana irrottaa
etulinjasta. Vuosalmella pataljoona kärsi raskaimmat menetykset kaikista Kannaksen
kesätaisteluistaan, yhteensä 448 miestä, joista 48 kaatuneena.
Jatkosodan viimeiset viikot pataljoona vietti Kuurmanpohjassa ja Antreassa. Sateisena syyskuun
aamuna 4.9. kiersi pataljoonan lähettiupseeri kaikissa yksiköissä vieden kirjallisen ilmoituksen,
jossa todettiin lyhyesti: ”4.9.44 klo 07.00 vihollisuudet lopetetaan Neuvostoliiton kanssa”.
Solmittu aselepo ei kuitenkaan vielä merkinnyt lopullista sotatoimien päättymistä jääkäreille. 22.
syyskuuta pataljoona kuormattiin Hiitolan asemalla junaan ja seuraavana päivänä oltiin jo
Muhoksella, josta sitten alkoi vaivalloinen eteneminen kohti pohjoista saksalaisten joukkojen
lyömiseksi pois maasta.
Huolimatta siitä, että mitään isompia taisteluita ei alkuvaiheessa jouduttu käymään, oli eteneminen
kuitenkin erittäin hankalaa ja hidasta saksalaisten hävitettyä perusteellisesti tiet ja sillat jäljessään.
Erityisiä vaikeuksia tilanteesta oli huollon toiminnalle koko Lapin sodan ajan.
Jääkärit etenevät Jäämeren tiellä. Ensin on laitettava räjäytetyn sillan lähistölle väliaikainen silta,
että eteneminen voi jatkua. SA-kuva.
Ensimmäiset varsinaiset taistelunsa Jääkäripataljoona 2 kävi 7.10. Ylimaassa Rovaniemen
eteläpuolella, kun kolme vuorokautta kestäneellä koukkausoperaatiolla vallattiin tärkeä tienhaara-
alue.
Lokakuun lopulla pataljoonan saavutettua Vuotson alettiin vanhempia ikäluokkia vähitellen
kotiuttaa. Nuoremmista, pääasiassa 19 – 20-vuotiaista jääkäreistä koottu pataljoona jatkoi sitten
vielä etenemistään pohjoiseen. Lapin sodan viimeiset taistelunsa Jääkäripataljoona 2 kävi 12. – 13.
marraskuuta Inarin valtaamiseksi.
Töysin tuhottu Ivalo on saavutettu. SA-kuva.
Itsenäisyyspäivänä 1944 alkoi pitkä ja vaivalloinen, ajoittain ankarien lumimyrskyjen koettelema
paluumatka etelään.
Joulukuun lopulla 1944 Jääkäripataljoona 2 saapui Tervolaan Rovaniemen ja Kemin välille.
Lyhyehkön koulutukseen käytetyn vaiheen jälkeen pataljoona osallistui maaliskuussa 1945 alkaen
saksalaisilta jääneen materiaalin keräämiseen Kemin ja Rovaniemen alueella.
Lopullista siirtoa Niinisaloon ja normaaliin päiväjärjestykseen palaamista odotettiin hartaasti. Sitä
ei koskaan tullut. Marraskuussa 1945 saatiin käsky pataljoonan lakkauttamiseksi seuraavan
talvikauden ajaksi. Myöhemmät armeijan järjestelyt johtivat siihen, että toimintaa ei enää entisessä
laajuudessaan milloinkaan aloitettu. Tammikuun 30. päivänä 1948 lakkautettiin viimeisetkin
Niinisalossa toiminnassa olleet Jääkäripataljoona 2:n asioita hoitaneet elimet. Jäljellä oleva
henkilöstö ja materiaali siirrettiin muihin joukko-osastoihin.