Jääkäreistä kaupunkijääkäreiksi - Uudenmaan Jääkäripataljoona 1921-2021

Kirjan julkistus

Kirjan kirjoittajan puhe julkaisutapahtumassa.


Uudenmaan Jääkäripataljoona vietti 2021 kaksinkertaista juhlavuotta. Perinnejoukko-osaston Jääkäripataljoona 2:n
edeltäjän Polkupyöräpataljoona 2:n perustamisesta tuli huhtikuussa kuluneeksi 100 vuotta. Heinäkuun alussa
puolestaan täyttyi 25 vuotta siitä,kun pataljoona muuttui itsenäisestä joukko-osastosta Kaartin Jääkärirykmentin
joukkoyksiköksi.
Pataljoonan ja sen edeltäjien vaiheista ei sitten vuoden 1971 ole koottu yhtenäistä historiakirjoitusta.
Vuonna 2019 perustettu Uudenmaan Jääkäripataljoonan Säätiö päätti korjata tämän puutteen ja julkaista
juhlavuoden kunniaksi koko satavuotisen historiakaaren kattavan kirjan. Kirjoittajaksi valittiin aiemman
50-vuotishistorian tekijä eversti evp Pertti Suominen.
Kirja koostuu edellisen vuodet 1921-1971 kattaneen kirjan sisällöstä lähes sellaisenaan sekä myöhempien
vuosikymmenten tapahtumien ja toiminnan kuvauksen mahdollisimman kattavasti aivan viime päiviin saakka.
Kirjan myötä lukija saa käsityksen polkupyörin liikkuneen pataljoonan muuttumisesta panssaroiduilla
ajoneuvoilla varustetuksi iskukykyiseksi joukoksi, jonka toimintaympäristönä on Itä-Uudenmaan metsien
sijasta itse pääkaupunkiseutu. Oman osuutensa kirjassa saavat myös Uudenmaan Jääkäripataljoonan kilta
ja sen mukana pataljoonan perinnejoukkojen yhteyteen tulleet talvisodan Polkupyöräpataljoonan 5 ja
jatkosodan Jääkäripataljoona 5. Erillisissä luvuissa käsitellään myös pataljoonan perinteitä,
Urheilukomppaniaa, Uudenmaan Jääkäri-lehteä ja Santahaminaa pataljoonan toimintaympäristönä.
Kirjan nimi ”Jääkäreistä kaupunkijääkäreiksi” kuvaa vuosikymmenten saatossa tapahtunutta toiminnallista
muutosta, mutta on samalla myös muistutus sodat kokeneiden veteraanijääkärien tämän päivän kaupunkijääkärien
hoidettavaksi jättämästä arvokkaasta ja velvoittavasta perinteestä.


Historiikkia voi tilata Säätiön asiamieheltä;
Rauno Loukkola, 050 4414 703, rauno.loukkola@saunalahti.fi
Kirjan hinta on 20,00 euroa ja lisäksi tulee postimaksu.

Kirjan kansikuva